Kuka on Timo Pasanen?
- Syntynyt 20.01.2000
- Asuu Konginkankaan kylällä Äänekoskella
- Koulutukseltaan yhteisöpedagogi AMK, järjestö- ja nuorisotyö
- Työskentelee Keski-Suomen vammaispalvelusäätiöllä ohjaajana
- Yhdistysaktiivi, runoilija ja eränkävijä
- Äänekosken kaupunginvaltuutettu
- Opetus- ja kasvatuslautakunna sekä kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsen
- Äänekosken seurakunnan kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsen
Juuret maaseudulla
Kaikki lähtee liikkeelle pieneltä Konginkankaan kylältä Äänekosken pohjoispuolelta. Seutua värittävät komeat metsät, kaunis Keitelejärvi sekä aina niin iloiset ihmiset. Onpa sinne myös aikoinaan perustettu Keski-Suomen ensimmäinen kansakoulukin sekä yksi viimeisistä kansanrakentajien rakentamista kirkoista. Konginkankaan kauniit maisemat on ikuistettu Akseli Gallen Gallelan maalauksiin ja ihmiset sekä kylämiljöö Mikko Niskasen elokuviin. Itse asiassa kotitaloni Koivurinne näyttäytyy Mikko Niskasen elokuvassa Ajolähtö, jossa se toimii elokuvan päähenkilön, Pyryn kotitalona.
Koivurinteen talossa sain sain nauttia turvallisesta ja mielikuvitusrikkaasta lapsuudesta. Metsän ympäröimä rauhallinen ympäristö tarjosi mahdollisuuksia lukuisille erilaisille leikeille, joista sain nauttia erityisesti rakkaan siskoni kanssa. Hän on siitä erityinen, että hän olemme kaksoset ja hänellä on downin syndrooma. Hän on syy sille, miksi kehitysvammaisilla on erityinen paikka sydämessäni.
Ei vapaa-aika kulunut kuitenkaan vain kotona leikkiessä, vaan sitä vietettiin myös 4h:n ja seurakunnan kerhoissa sekä Konginkankaan vapaapalokunnan nuoriso-osastossa. Ja tottahan kalassa käytiin ympäri vuoden ja ollessani 7-vuotias sain ensikosketuksen metsästysharrastukseen. Harrastuksista tärkeimmäksi nousi lapsena kuitenkin sienestys ja niiden maailmaan tulikin perehdyttyä ahkerasti.
Vapaaehtoistyön täyttämä nuoruus
Siinä missä moni nuori vietti vapaa-aikaansa pelaillen, hengaillen toisten nuorten kanssa tai ajellen mopoilla pitkin kyläteitä, niin minä käytin oman aikani istuen yhdistysten hallituksissa, lukien evankeliumia jumalanpalveluksissa ja olemalla talkooapuna yhdistysten tapahtumissa. Koko nuoruuteni oli vapaaehtoistyön värittämää, joka teki elämästä rikasta ja merkityksellistä.
Alkutaival vapaaehtoistyön maailmaan lähti liikkeelle seurakunnasta, ollessani noin 10-vuotias. Minua oli pyydetty lukemaan itsenäisyyspäivänä kirkossa Raamatun teksti. Seurakunta onkin kulkenut pitkään rinnallani ja olen saanut olla mukana järjestämässä muun muassa jumalanpalveluksia. Vuosien saatossa mukaan tuli uusia toimijoita. Koska rakkaus omaa kotiseutua kohtaan oli suurta ja halu kehittää sen elinvoimaa oli suurta, nousivat merkittäviksi toimijoiksi elämässäni Konginkankaan kyläyhdistys, Kotiseutuyhdistys Kömin Kilta, Konginkankaan Metsästysyhdistys.
Vapaaehtoistyön rooli syrjäseutujen elinvoiman ylläpitämisessä ja kehittämisessä on korvaamaton. Työ ei kuitenkaan ole ainoastaan tapahtumien järjestämistä, talkootyötä, kahvitteluhetkiä tai kyläiltoja, vaan näillä hetkillä on aina syvempi tarkoitus. Vapaaehtoistyö on ennen kaikkea yhteisöllisyyden edistämistä. Työ antaa aina niin vastaanottajalle kuin tekijälleenkin ja luo tunnetta kuulumisesta johonkin.
Runoileva luonnonlapsi
Eräilijä henkeen ja vereen
Kun on lapsesta asti elänyt luonnon ympäröimänä, on oppinut ymmärtämään syvemmin sen arvon. Se ei ole vain puita, järvia ja eläimiä, teollisuutta ja virkistystä. Se on kuin hyvä ystävä: Turvallinen, kun sen oppii tuntemaan. Antelias, kun pidät siitä huolta. Syvä yhteys ja ymmärrys luontoon syntyy olemalla läsnä sen kanssa, ei vain lukemalla kirjoista tai kuuntelemalla luentoja. Näin ihminen voi löytää juurilleen ja tunnistaa oman roolinsa ihmisenä maailmassa.
Minulle luonto on paikka paeta arjen hälinää ja stressiä. Se on kuin toinen koti, jossa keho, mieli ja sielu lepää. Pienestä pitäen olen käynyt kalassa, kerännyt sieniä, isäni kanssa kulkenut jänismetsällä ja edesmenneen pappani kanssa kuljin hirvimetsällä. Se on sitä aitoa luomuruokaa omasta maasta. Parhaimpia ovat kuitenkin ne hetket, kun on vain paikoillaan, katselee ymärillä olevaa luontoa, kuuntelee tuulen suhinaa ja lintujen viserrystä ja antaa ajatusten luistaa vapaasti.
Runoudesta osa identiteettiä
Kirjoittaminen ja esiintyminen ovat läpi elämän olleet minulle tärkeitä. Jo lapsena tuli kirjoiteltua paljon tarinoita, tehtyä omia näytelmiä sekä lauleltua. Koulussa oli nautinto kirjoittaa tarinoita ja esittää niitä luokan edessä ja tottakai joulujuhlan näytelmässä vetää aivan täysillä. Vuodesta 2013-2017 esiinnyin Hiekkalan riihellä Kömin Teatterin näytelmissä, yhdistysten tapahtumissa olen hoitanut juontajan tehtäviä ja jumalanpalveluksissa lukenut tekstejä. Mutta miksi nimenomaan runoudesta tuli minun oma juttu?
Vuonna 2015 Konginkankaalla avasi ovensa lounasravintola Reimarin tupa, jonka emäntä Reetta Korjonen oli runoilija ja isäntä Esko Korjonen runonlausuja. Heihin tutustuin ollessani tet-harjoittelussa tuvalla. Kuulin Eskon runonlausuntaa, joka omiin korviini kuulosti hyvin kiehtovalta. Kun Konginkankaan Palvelutalolla oli tulossa kesäpäivien etkot pyysi Reetta minua esittämään siellä kirjoittamansa runon nimeltää Yksinkertainen mies. Se hetki, kun aloin lausua runoa yleisölle sytytti minussa kipinän, joka vuosien saatossa on roihahtanut ilmiliekkeihin. Samalla syntyi ajatus painottaa myös kirjoittamisen intohimoa runouteen.
Sen jälkeen olen lausunut runoja monissa kesätapahtumissa ja yksityistilaisuuksissa ja kehittynyt kirjoittamisessa runouden saralla. Olin löytänyt tavan yhdistää itselleni kaksi tärkeää asiaa, kirjoittamisen ja esiintymisen. Keskeiset teemat runoissani ovat luonto, unelmointi, elämä ja ihmisyys.
Tie politiikan maailmaan
Liekki syttyy
Kun mietitään, mikä sai minut kiinnostumaan politiikasta, on mentävä vuoteen 2017 Äänekosken lukion filosofian kurssille. Katselimme filosofian tunnilla Noin viikon uutisia. Ohjelma vei mukanaan niin, että jatkoin katselua kotona. Politiikka näyttäytyi tässä vaiheessa vain vitsinä. Ohjelman innoittamana aloin huvikseni seuraamaan myös eduskunnan kyselytunteja ja näin senkin vain viihteenä. Huumori alkoi kuitenkin muuttua pikkuhiljaa kiinnostukseksi ja aloin seuraamaan politiikkaa ja uutismedioita entistä tarkemmin. Lopulta tajusin, että tätä haluan joskus tehdä itse. Olin löytänyt unelman, jota lähtisin tosissani tavoittelemaan. Haluan olla tekemässä yhteiskunnasta parempaa paikkaa ja auttaa jokaista pärjäämään elämässä. Ja vaikka kaikki eivät voikaan saada kaikkea, voi jokainen saada jotakin. Yhteiskuntafilosofiaa käsiteltäessä poliittisen kentän keskeiset ideologiat tulivat tutuiksi, ja oman aatteen etsiminen alkoi. Kaikki tuntui omalla tavallaan hyvältä, mutta samaan aikaan huonolta. Kaipasin yhdistävää tekijää.
Ensimmäiset askeleet
Vuosi 2018 oli seurakuntavaalien vuosi. Seurakuntatyössä vuosia vapaaehtoisena toimineena ja sen suuren arvon tuntevana päätin ottaa vaikuttamistyön uralla ensimmäisen suuren askeleen ja lähteä ehdokkaaksi. Vaalipäivänä sain kokea suuren riemun, kun tulin valituksi 77:llä äänellä, joka oli vaalipiirin kolmanneksi suurin äänimäärä. Lisäksi sain paikan kirkkoneuvostosta. Siitä alkoi matka vaikuttamistyön parissa, ajatukset kääntyen myös jo kunnallisen päätöksenteon suuntaan. Seuraavissa vaaleissa vuonna 2022 sain luottamuksen jatkaa kirkkovaltuutetun tehtävässä ja myös kirkkoneuvoston jäsenenä.
Ajatus ehdolle asettumisesta kunnallisvaaleissa kyti mielessäni vuosia, mutta vielä vuonna 2021 en kokenut olevani valmis. Syinä olivat korkeakouluopintojen alkaminen Kuopiossa sekä puoluekannan puuttuminen. Vuonna 2025 kuitenkin aikani koitti ja tulin valituksi Äänekosken kaupunginvaltuustoon 166:lla äänellä. Nevuttelujen tuloksena sain paikan opetus- ja kasvatuslautakunnasta sekä kulttuuri- ja liikuntalautakunnasta. Tästä ura politiikan parissa toden teolla alkoi.
Miksi keskusta?
Miten puoluevalinta tuli lopulta tehtyä. Itse asiassa on jopa hieman ironista, että valitsin Keskustan. Puolue on tehnyt viimeisen kymmenen vuoden aikana politiikkaa, joka on ollut kaukana keskikentästä ja jota vieroksuin voimakkaasti. Se on heittelehtinyt oikealta vasemmalle vailla täyttä ymmärrystä siitä, mikä sen tehtävä yhteiskunnassa on. Tästäkin huolimatta jokin siinä on koko ajan vetänyt puoleensa. Etsiessäni omaa paikkaani muut puolueet ovat joka kerta karsiutuneet syystä jos toisesta pois ja Keskusta on jäänyt jäljelle.
Vaikka viimeiset vuodet ovat olleet puolueelle vaikeat, sen potentiaali on edelleen olemassa. Tämä on pohjimmainen syy valinnalleni. Ajatus puolueesta, joka ei näe asioita vain tiettyjen ideologisten linssien läpi, vaan joka hahmottaa asiat laajempina kokonaisuuksina ja pystyy tietyllä riippumattomuudella tulkitsemaan ja ymmärtämään asioiden monet puolet, on varmasti monen mielestä utopistinen, mutta omasta mielestäni tavoittelemisen arvoinen.
Kansakuntamme blokkiutuminen ajaa yhteiskuntaamme tällä hetkellä kohti kaaosta. Poliittinen oravanpyörä jatkaa kiertoaan vuodesta toiseen, kun vuorollaan vasemmisto ja vuorollaan oikeisto ovat vallankahvassa. Tämä on osoitus siitä, miksi yksikään poliittinen ideologia ei ole tehty toimivaksi yksin. Tätä vastaan tarvitaan ihmisiä, jotka puolustavat ajatusta yhtenäisestä kansasta, joka ajaa yhteisiä asioita. Niin kuin filosofi Aristoteleskin sanoi, että politiikka on yhteisön asioiden hoitamista. Jos asia ei näin ole, niin keitä varten yhteiskunta sitten on olemassa.
Nyt puolue on alkanut löytää takaisin sille kuuluvalle paikalle, eli keskelle. Kaikkosen valinta puheenjohtajaksi oli itselleni viimeinen sinetti puoluevalinnalleni. Hän on juuri sitä mitä puolue nyt tarvitsee, ja se näkyy jo gallupeissa. Kahtia jakautuvan kansan yhdistäminen on alkanut, hitaasti mutta varmasti.
Timo Pasanen
