Luottamuksen murenemisella on syvempi uhkakuva
Luottamus päätöksentekoon on ymmärrettävästi korostunut ihmisten puheissa. Viimeisten vuosien kehitys on heikentänyt merkittävästi uskoa yhteiskunnan kykyyn pitää kansalaisistaan aidosti huolta. Parempaan on vaikeampi uskoa, kun työttömyys jatkaa kasvuaan, yrityksiä kaatuu kerta toisensa perään eikä hoitoa ja apua saa riittävän nopeasti. Myös Garden Helsinki-sotkun kaltaiset tapahtumat heikentävät luottamusta päätöksentekoon.
Luottamuksen heikentymistä ei tule nähdä vain yksittäisistä päätöksistä syntyvänä kritiikkinä, koska sillä on paljon syvempi merkitys kuin mitä tällä hetkellä ehkä ajatellaankaan. Jos toimivat rakenteet mahdollistavat hyvinvointiyhteiskunnan toiminnan, niin luottamus päätöksentekoon mahdollistaa sen olemassaolon.
Kun arjen vaikeutuessa kasvava suoriutumisen paine ylittää yksilön omat voimavarat, ihminen tuntee olevansa epäsuhtaisessa asemassa ja turhautuu järjestelmään. Kun tällainen kokemus laajenee yhteiskunnalliseksi ilmiöksi, se voi näkyä esimerkiksi ääriliikkeiden nousuna, äänestysaktiivisuuden pienenemisenä, keskustelukulttuurin muutoksena sekä tulevaisuususkon ja yksilön yhteiskunnallisen merkityksen hämärtymisenä.
Hyvääkin tarkoitusta ajavan asian merkitys sumenee, jos tapa edistää sitä koetaan kohtuuttomaksi tai epäolennaiseksi. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää sitä, mitä tapahtui Elokapinalle vuonna 2024. Liikkeen lakkauttamista ja nimeämistä rikollisjärjestöksi kannattava kansalaisaloite sai tarvittavat 50 000 nimeä ainoastaan kahdessa päivässä. Aloitteen harvinaisen räjähdysmäinen kannatus kertoi ihmisten saaneen tarpeekseen liikkeen toiminnasta, vaikka se ajoikin tärkeää asiaa.
Voiko turhautuminen yksittäisiin toimiin tai organisaatioihin ulottua myös niiden taustalla oleviin syvempiin merkityksiin, jolloin suhtautuminen jopa itse demokratiaan ja kansalliseen yhtenäisyyteen alkaisi rapistua vaarantaen hyvinvointiyhteiskunnan perustan? Ajatus voi tuntua vielä kaukaiselta, mutta sen mahdollisuus on silti hyvä tiedostaa.
Yhteiskunnassa asiat eivät etene ilman yhteistyötä. Yhteistyötä ei puolestaan voi olla, jos ei ole luottamusta. Sekä päättäjien ja kansalaisten välisten suhteiden että kansalaisten keskinäisten suhteiden on oltava avoimuuteen ja luottamukseen perustuvia, jotta ne voivat kestää vaikeatkin päätökset. Vain silloin voidaan saavuttaa niin yhteinen kuin yksilöllinen hyvinvointi yhteiskunnassa.